“Hänen kasvonsa olivat vakavat ja hymynsä arvokas, ja se joka vain näki millä tavoin hän käveli saattoi sanoa samoin kuin Elleviou kerran eräästä hovinaisesta: "Tuo nainen on varmasti joko ilotyttö tai herttuatar.”

Alexandre Dumas-fils

Explore This Quote Further

Quote by Alexandre Dumas-fils: “Hänen kasvonsa olivat vakavat ja hymynsä arvokas… - Image 1

Similar quotes

“... ja minä joka olisin halunnut kärsiä mitä hyvänsä tämän naisen vuoksi, pelkäsin että hän hyväksyisi minut liian nopeasti ja soisi minulle liian helposti rakkautensa, jonka olisin tahtonut lunastaa pitkällä odotuksella tai suurella uhrilla. (Armand Duval)”


“Hän näki kaiken edessään uusin silmin. Hän oli jättänyt tyttövuotensa taakseen jonnekin sen pitkän matkan varteen, jonka hän oli taivaltanut Taraan. Hän ei ollut enää taipuisaa savea, johon jokainen uusi kokemus painoi jälkensä. Savi oli kovettunut jonakin tuon mittaamattoman päivän hetkenä, jota oli kestänyt tuhannen vuotta. Tänä iltana häntä viimeisen kerran hoivattiin kuin lasta. Nyt hän oli nainen, ja nuoruus oli jäänyt hänen taakseen.Ei, hän ei voinut eikä tahtonut etsiä turvaa Ellenin eikä Geraldin sukulaisten luota. O'Harat eivät voineet elää armopaloista. O'Harat pitivät itse huolen omistaan. Hänen taakkansa oli hänen omansa ja hänen hartiansa olivat kyllin voimakkaat kantamaan sen. Hämmästymättä hän totesi, katsellen alas korkeuksistaan, että hänen hartiansa jaksaisivat nyt kantaa mitä tahansa, kun ne kerran olivat kantaneet pahimman, mitä hänelle saattoi tapahtua.”


“Que de routes prend et que de raisons se donne le coeur pour en arriver à ce qu'il veut !”


“Totul se găsește în puțin. Copilul e mic, dar include omul, creierul e strâmt, dar adăpostește gândirea. Ochiul nu e decât un punct, dar cuprinde spații vaste.”


“Tu, tu che non vuoi ch'io mi renda conto della tua posizione, e hai la vanità di mantenere a me la mia; tu che, conservandomi il lusso nel quale vivevo, conservi la distanza morale che ci separa; tu, infine, che non giudichi il mio affetto abbastanza disinteressato per dividere con me quello che possiedi, e basterebbe a vivere insieme felici, mentre preferisci rovinarti, schiavo di un pregiudizio ridicolo. E credi tu davvero ch'io possa paragonare una carrozza e alcuni gioielli col tuo amore? E che il mio bene consista in vanità che accontentano quando non si ha amore per nulla, ma diventano subito meschine quando si ama? Tu pagherai i miei debiti, impegnerai il tuo patrimonio e insomma mi manterrai! Quanto potrà durare tutto ciò? Due o tre mesi, e sarà troppo tardi allora vivere come ti propongo, perché allora tu dovrai accettare tutto da me, ciò che un gentiluomo non può fare. Oggi invece, con i tuoi otto o diecimila franchi di rendita, possiamo vivere. Io venderò il mio superfluo, e da questa sola vendita ricaverò duemila franchi di reddito. Affitteremo un bell'appartamento per tutti e due. L'estate andremo in campagna, non in una casa con questa, ma in una casetta che basti a due persone. Tu sei indipendente, io libera, e siamo giovani: in nome di Dio, Armando, non ricacciarmi nella vita che fui costretta a condurre un giorno.”


“Oricât de mult ai iubi o femeie, oricâtă încredere ai avea în ea, oricare ar fi siguranța în viitor pe care ți-o dă trecutul ei, ești întotdeauna mai mult sau mai puțin gelos. Dacă ai fost îndrăgostit, cu adevărat îndrăgostit, desigur ai resimțit această nevoie de a izola de restul lumii ființa în a cărei inimă ai vrea să fii numai tu. Mi se pare că oricât ar fi de indiferentă la ceea ce o înconjoară, femeia iubită își pierde din parfumul și din armonia ei în contact cu oamenii și cu lucrurile.”