“Kun ottaa onnen pieninä pätkinä, palasittain, ja sitten kadottaa sen, kuten minä, niin kovettuu vähitellen ja tulee kiukkuiseksi.”

“Kohta se kysyy kireästi miksi minä aina puhun niin räävisti ja rumasti. Kun olen niin nätti ja pehmeä. Ihmisten pitää nääs muistuttaa omaa kieltään.”

“‎...minun mielestäni nykyinen teatteri vain pelkkää rutiinia, ennakkoluuloa. Kun esirippu nousee ja nuo suuret kyvyt, pyhän taiteen papit ja papittaret, esittävät kolmiseinäisessä huoneessa iltavalaistuksessa miten ihmiset syövät, juovat, rakastavat, kävelevät, miten kantavat pukuaan, kun he halpahintaisista kuvaelmista ja korulauseista koettavat onkia esiin moraalia — pientä, helppotajuista, kotioloissa tarvittavaa moraalia, kun minulle tuhansien eri muunnosten muodossa tarjotaan aina vain yhtä ja samaa, yhtä ja samaa, yhtä ja samaa — niin minä juoksen pakoon, juoksen pakoon kuin Maupassant Eiffel-tornia, joka pusersi hänen aivojaan lattaudellaan.”

“Minä en koe elämääni tienä, matkana kehdosta hautaan, vaan esineenä, astiana, joka vähitellen täyttyy ja täyteen tultuaan hajoaa.”

“Tunnen olevani kuin hattaranekku: sokeria ja ilmaa. Jos minua puristaa niin minusta tulee pieni, etovaa kosteutta tihkuva punertava mytty.”

“Oli vielä paikkoja ja asioita jotka halusin nähdä ja kokea, eikä minulla ollut mitään syytä antaa periksi ja jättää niitä elämättä, kun kerran kondistakin vielä riitti. Olin vain istunut alas liian pitkäksi aikaa, harhautunut miettimään epäoleellisuuksia ja kadottanut siten punaisen langan. Niin yksinkertaista se joskus on.”