“Mä olen onnellinen. En koko ajan. En sillä tavalla niin kun monet ihmiset on, ne kasvaa turvallisessa kodissa ja käy koulua ja harrastaa ja menee naimisiin turvallisissa häissä saman kylän tytön kanssa ja niillä on oma pieni pesä. Oma kupla jossa ne on onnellisia. Mutta ne ei tiedä muusta. Mä en ole sillä tavalla kesto-onnellinen. Mieluummin mä olen onneton ja tiedän enemmän maailmasta.”

“- No haluatko sä ylipäätään tehdä mitään?- Enpä kai.- Kai sä haluat käydä jossain, nähdä ihmisiä?- Emmä oikeestaan. Ei mulla ole kenellekään mitään asiaa. Ei oo mitään puhuttavaa kenellekään. Mitään puhuttavaa ei ole, kun ei näe ketään, tee mitään, käy missään.- Pitäiskö sit käydä jossain ja tehdä jotain?- Miks?- No että olis jotain puhuttavaa.- Mut emmä tiedä, haluanko mä puhua kenenkään kanssa. Miks mä puhuisin?”

“Etsin Jumalaa ja elämää ja olen toivonut löytäväni ne herraprofessorin essentioista”

“Mä havaitsin kirjastossa, et mä oon yhtä kiinnostunu kaikesta: polttomoottoreista, uskonpuhdistuksesta, petolinnuista... Sama se. Sen takia mä en oo koskaan ottanutkaan selvää mistään. Mä kaipaan joutilasta elämää. Mä haluan olla kuin turisti elämässä. Mä haluan lomailla paikassa, jonka kielestä ja kulttuurista mulla ei oo mitään käsitystä.”

“Kohta se kysyy kireästi miksi minä aina puhun niin räävisti ja rumasti. Kun olen niin nätti ja pehmeä. Ihmisten pitää nääs muistuttaa omaa kieltään.”

“Mutta onko mitään niin itsepäistä kuin nuoruus? Onko mitään niin sokeata kuin kokemattomuus? Molemmat vakuuttivat, että oli jo tarpeeksi suuri ilo saada katsoa herra Rochesteria, katselipa hän minua tai ei ja ne lisäsivät: "Kiiruhda! Kiiruhda! Ole hänen kanssaan silloin kuin voit, sillä jo muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua olet erotettu hänestä ainiaaksi!" Sitten tukahdutin mielessäni heräävän kauhun tunteen, jota en halunnut omaksua enkä vaalia, ja riensin eteenpäin.”