“Näyttämön varsinainen jännitys on siinä, että jokin voi mennä vikaan minä hetkenä hyvänsä. Minä hetkenä hyvänsä jokin lavalla voi särkyä tai kaatua; joku voi sotkea vuorosanansa, joku voi pilata valot, joku voi unohtaa korostuksensa tai repliikkinsä. Elokuvan katsominen ei koskaan herätä samaa pelokkuutta, koska lopputulos on aina valmis, ania sama ja aina eheä, mutta näytelmän katsominen herättää sitä usein, koska jokin voi mennä vikaan, ja silloin joutuu katselemaan myötähäpeisin tuntein miten näyttelijät takeltelevat ja kokoavat itsensä. Mutta toisaalta, kun on teatterisalin silkinpehmeässä pimeässä, sitä myös toivoo, että jokin menisi vikaan. Sitä haluaa koko sydämestään. Sitä tuntee lämpöä jokaista näyttelijää kohtaan, jonka hattu putoaa tai nappi irtoaa. -- Jos näkee virheen, joka jää muulta yleisöltä näkemättä, sitä tuntee oikein erityistä etuoikeuden tunnetta, aivan kuin olisi nähnyt vilaukselta sauman kätketystä alusvaatteesta, jostain todella yksityisestä.”

“Mitä he kokevat, kun informaatiota virtaa sisään ja heidän ruumiinsa romahtavat sisäänpäin, sitä emme voi tietää emmekä sitä, miltä meressä loppujen lopuksi näyttää, meillä on vain hypoteeseja ja kaaviokuvia --.”

“Nuoren ihmisen on murrosiässä ensin hylättävä kaikki, mikä hänelle siihen asti on ollut rakasta, jotta hän voi rakentaa uudet arvot. Samoin Friedrich Nietzsche, joka ei koskaan ollut kokenut puberteetin kapinaa ja joka 12 vuotiaana oli kirjoittanut sovinnaisia ja pikkuvanhoja merkintöjä päiväkirjaansa, ryhtyy nyt 25 vuotiaana hyökkäämään hänelle aiemmin arvokasta kulttuuria vastaan, alkaa pilkata sitä, vääristellä sitä absurditeettiin asti. Eikä hän tee sitä aikuistumassa olevan nuoren ihmisen keinoin vaan filologin ja filosofian professorin pitkälle kehittyneen älyn asein.On aivan selvää, että tällä kielellä on voimaa ja että se tekee vaikutuksen.”

“Minun piti olla pieni ja sinun piti olla isompi kuin taivas.Entä jos minulla on ongelma käsieni kanssa, entä jos ne eivät osaa tehdä muuta kuin kuristaa?Sinä olet isompi kuin koko avaruus.Entä jos minä en osaa pitää sinusta huolta? Entä jos pudotan sinut hevosemme selästä ja menet rikki?Minä en halua, että sinä menet rikki.Tiedän, että olen sanonut tuhannet kerrat korvaavani sinulle vielä kaiken.En kai vain ikinä odottanut, että minulle tulisi siihen tilaisuutta.Ei taivasta voi korjata.Olet tuhannet kerrat vastannut minulle, ettei ole mitään korvattavaa.Luotin sanoihisi ja ajattelin, ettei mikään sinussa voi mennä rikki.Mutta minä kuulen, kuinka sinä itket. Ravintolan vessassa, suurissa joukoissa, perunoita pestessäsi, yöllä nukkuessasi.Miksi sinä itket Kissasisko? Onko jokin mennyt rikki?”

“Rohkeat sanani eivät näyttäneet suututtavan tai järkyttävän häntä. Huomasin senkin, että arastelematon suorapuheisuus asiassa, joka oli hänen mielestään ollut sellainen, ettei siitä saanut puhua, olikin hänelle arvaamattoman mieluisaa ja vapauttavaa. Umpimieliset ihmiset toivovat usein paljon enemmän kuin avomieliset sitä, että heidän ajatuksistaan ja murheistaan keskusteltaisiin avoimesti. Ankarinkin stoalainen on lopultakin vain ihminen ja usein kiitollinen, jos joku rohkeasti ja hyvää tarkoittaen sukeltaa hänen "sielunsa hiljaiseen mereen".”

“Me rakennamme ympärillemme korkeita muureja, joilla suojelemme itseämme tuskallisilta tosiasioilta, koska emme ole oppineet elämään niistä tietoisina. >>Miksi meidän muka pitäisi?>> Joku ehkä kysyy. >>Menneet ovat menneitä. Miksi niitä pitäisi pohtia?>> Vastaus on monitahoinen. Meitä lapsuuden historialta suojelevan muurin takana seisoo nimittäin edelleen se hyljeksitty lapsi, joka me olimme ja joka kauan sitten hylättiin ja petettiin. Hän toivoo meiltä suojaa, ymmärtämystä ja vapautusta eristyneisyydestään, yksinäisyydestään ja sanattomuudestaan. Tuo lapsi on jo kauan kaivannut meiltä ymmärrystä, kunnioitusta ja kiintymystä. Hänellä ei kuitenkaan ole pelkästään tarpeita, jotka meidän tulisi tyydyttää. Hän tarjoaa meille myös lahjaa, jota ilman me emme voi elää täydesti, jota emme voi ostaa emmekä hankkia mistään muualta kuin häneltä, tältä itsessämme olevalta lapselta. Se lahja on totuus, joka vapauttaa tuhoisien käsitysten ja vakiintuneiden valheiden vankilasta, ja lopulta myös turvallisuus, jonka uudestaan saavutettu eheys suo. Lapsi odottaa vain, että me suostuisimme lähestymään häntä ja purkamaan muurit hänen avullaan. Sitä eivät monet ihmiset tiedä.”