“Jens kuvailee ”Superkirjastonhoitajaa” ja ”kirjastonhoitajan perikuvaa” :”Riitta tuli paikalla. Näytti juuri sellaiselta kuin Jorge oli kuvitellut: neulepuseroon pukeutunut akateeminen kommaritantta. Kaulassa koru joka näytti lakatulta kävyltä.- - Tunnollinen, kunnollinen Riitta.”

“Hän oli sonnustautunut kiireestä kantapäähän soopelinmustaan haarniskaan ja seistessään saliin johtavan oven kynnyksellä hän näytti tuomion enkeliltä. Kaikki hänessä oli järkkymättömän mustaa alkaen kypärän sulkatöyhtöstä, joka heilahteli pienimmästäkin liikahduksesta, aina aseisiin saakka, jotka olivat erehtymättömästi sota-aseita eivätkä niitä koristeita, joita ritarit tavallisesti käyttivät juhlissa.”

“Hän näytti taaskin hämmästyneeltä. Hän ei ollut voinut kuvitella, että joku nainen uskaltaisi puhua miehelle sillä tavoin. Minulle sen sijaan tällainen keskustelu oli täysin luonnollista. Aina kun keskustelukumppaninani oli joku voimakassieluinen, vaitelias, herkkä ihminen, olipa hän sitten mies tai nainen, en saanut rauhaa ennen kuin olin päässyt tunkeutumaan hänen sisimpäänsä läpi sovinnaisen pidättäväisyyden muurin ja yli luottamuksen kynnyksen."Te olette merkillinen", hän sanoi, "ettekä ainakaan arka. Sielunne on yhtä rohkea kuin katseenne läpitunkeva, mutta sallikaa minun vakuuttaa teille, että tulkitsette tunteeni osittain väärin. Luulette niitä syvemmiksi ja voimakkaammiksi kuin mitä ne ovat. Tunnette minua kohtaan suurempaa myötätuntoa kuin ansaitsen. Punastuessani ja vapistessani neiti Oliverin edessä en sääli itseäni. Halveksin heikkouttani. Tiedän sen johtuvan pelkästä alhaisesta lihan himosta, ei sielun tuskasta. Sielu on yhtä järkkymätön kuin kallio, joka kohoaa keskellä meren kuohuja. - -”

“- - Jumalan poissaollessa hän oli löytänyt Ihmisen. Ihmisen joka tappoi toisia ihmisiä, joka auttoi ihmisiä, nimettöminä kumpikin: vitsaus ja siunaus.”

“Rohkeat sanani eivät näyttäneet suututtavan tai järkyttävän häntä. Huomasin senkin, että arastelematon suorapuheisuus asiassa, joka oli hänen mielestään ollut sellainen, ettei siitä saanut puhua, olikin hänelle arvaamattoman mieluisaa ja vapauttavaa. Umpimieliset ihmiset toivovat usein paljon enemmän kuin avomieliset sitä, että heidän ajatuksistaan ja murheistaan keskusteltaisiin avoimesti. Ankarinkin stoalainen on lopultakin vain ihminen ja usein kiitollinen, jos joku rohkeasti ja hyvää tarkoittaen sukeltaa hänen "sielunsa hiljaiseen mereen".”

“Alice katsoi häntä suoraan silmiin. Eräs hänen työtoverinsa oli kerran sanonut, että jos toista katsoo silmiin pitempään kuin kuusi sekuntia muualle vilkuilematta tai silmiä räpäyttämättä, sekä seksin että murhan himo paljastuu. Hän oli suoralta kädeltä hylännyt ajatuksen, mutta se oli kiehtonut häntä sen verran että hän oli kokeillut sitä erinäisiin ystäviin ja tuntemattomiin. Hänen yllätyksekseen Johnia lukuun ottamatta toinen oli aina katsonut muualle ennen kuin kuusi sekuntia oli kulunut.”