“– Jonakin päivänä, Catherine sanoi kylmästi, – lankeatte vielä polvillenne eteeni pyytäen anteeksi sanojanne, Arnaud de Montsalvy, Chataignerin herra. Mutta ette saa minulta anteeksiantoa ettekä armoa.”

“Hän oli sonnustautunut kiireestä kantapäähän soopelinmustaan haarniskaan ja seistessään saliin johtavan oven kynnyksellä hän näytti tuomion enkeliltä. Kaikki hänessä oli järkkymättömän mustaa alkaen kypärän sulkatöyhtöstä, joka heilahteli pienimmästäkin liikahduksesta, aina aseisiin saakka, jotka olivat erehtymättömästi sota-aseita eivätkä niitä koristeita, joita ritarit tavallisesti käyttivät juhlissa.”

“–Suutelen jalkojanne, ihana rouva! Ja menen jonnekin muualle suremaan onnetonta tähteäni...ja teidän huonoa makuanne! Samalla uudistan tuttavuuteni erinoimaisen Beaune-viininne kanssa. Se näiden kirottujen burgundien kunniaksi on sentään sanottava, että he osaavat valmistaa viiniä!”

“Tehän ette ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, eikö totta, neiti Eyre? Tietenkään ette. Tarpeetonta kysyä, sillä ettehän ole koskaan ollut rakastunut Teillä on nuo molemmat tunteet vielä edessäpäin, sielunne nukkuu, puuttuu vielä sysäys, joka herättää sen. Te kuvittelette koko elämän olevan samanlaista tasaista virtaa kuin se, jota pitkin nuoruutenne on tähän saakka liukunut. Lipuessanne eteenpäin silmät ummessa ja kädet korvilla ette näe kallioita, jotka kohoavat vähän matkan päässä virran keskiuomassa ettekä kuule tyrskyjen pauhinaa niitten juurella Mutta minä sanon teille - pankaa sanani mieleenne - jonain päivänä tulette karikkoiseen kapeaan uomaan, jossa koko elämän virta pirstoutuu kuohuiksi ja kohinaksi, vaahdoksi ja pauhuksi. Silloin joko pirstoudutte kivikossa atomeiksi, tai jokin iso laine nostaa teidät harjalleen ja kantaa tyynemmille vesille - joillaisilla minä nyt olen.”

“‎"Seni çok özlüyorum" diye mırıldandı Ethan."Üniversite berbat.Sen yoksun.Bunun iyi birşey olacağını düşünmüştüm,sanki hiç kimsenin tanımadığı biri olmak beni rahatlatacaktı.Öyleydi de.Bir hafta kadar." Ethan birden kapının eşiğine çöktü. "Fakat sonra çok yalnız kaldım.Bunun bir baş ağrısı falan gibi geçmesini bekledim." Bitkin bir şekilde omuzlarını silkti”

“...At that moment, our fates entwined, Roses. I know not why, but I know it to be true—I am bound to you forevermore. There is nothing to regret.”

“You’re too sacred,” he continued, and his voice was husked with emotion. “You’re the one. My sunlit angel. My Roses. Mine.”