“Kylmä kallio, jota vasten paljaat jalkapohjamme painautuvat.Yö saa hiuksesi näyttämään mustilta, kuu värjää ihosi valkoiseksi.Meri on iso myrsky, jossa vain vanhat saavat leikkiä.Sinä valutat minut veteen ja kiedot luiset käsivartesi ympärilleni.Puolet minusta peittyy jo syvyyteen, mutta sinä pidät yhä kovaa kiinni.Painat siniset huulet korvalleni ja puhut.Mitä sinä sanot? Minä uppoan tähän leikkiin.Suola valuu silmistäni ja tiedän että kuulet ääneni.Sinä olet kaunis. Ota vastaan päivän valo.”

“Minun piti olla pieni ja sinun piti olla isompi kuin taivas.Entä jos minulla on ongelma käsieni kanssa, entä jos ne eivät osaa tehdä muuta kuin kuristaa?Sinä olet isompi kuin koko avaruus.Entä jos minä en osaa pitää sinusta huolta? Entä jos pudotan sinut hevosemme selästä ja menet rikki?Minä en halua, että sinä menet rikki.Tiedän, että olen sanonut tuhannet kerrat korvaavani sinulle vielä kaiken.En kai vain ikinä odottanut, että minulle tulisi siihen tilaisuutta.Ei taivasta voi korjata.Olet tuhannet kerrat vastannut minulle, ettei ole mitään korvattavaa.Luotin sanoihisi ja ajattelin, ettei mikään sinussa voi mennä rikki.Mutta minä kuulen, kuinka sinä itket. Ravintolan vessassa, suurissa joukoissa, perunoita pestessäsi, yöllä nukkuessasi.Miksi sinä itket Kissasisko? Onko jokin mennyt rikki?”

“Mutta onko mitään niin itsepäistä kuin nuoruus? Onko mitään niin sokeata kuin kokemattomuus? Molemmat vakuuttivat, että oli jo tarpeeksi suuri ilo saada katsoa herra Rochesteria, katselipa hän minua tai ei ja ne lisäsivät: "Kiiruhda! Kiiruhda! Ole hänen kanssaan silloin kuin voit, sillä jo muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua olet erotettu hänestä ainiaaksi!" Sitten tukahdutin mielessäni heräävän kauhun tunteen, jota en halunnut omaksua enkä vaalia, ja riensin eteenpäin.”

“Tiedättekö mikä ero on amatöörillä ja ammattilaisella? No se, että amatööri ei malta millään lopettaa, mutta ammattilaista ei saa millään edes aloittamaan.”

“Tehän ette ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, eikö totta, neiti Eyre? Tietenkään ette. Tarpeetonta kysyä, sillä ettehän ole koskaan ollut rakastunut Teillä on nuo molemmat tunteet vielä edessäpäin, sielunne nukkuu, puuttuu vielä sysäys, joka herättää sen. Te kuvittelette koko elämän olevan samanlaista tasaista virtaa kuin se, jota pitkin nuoruutenne on tähän saakka liukunut. Lipuessanne eteenpäin silmät ummessa ja kädet korvilla ette näe kallioita, jotka kohoavat vähän matkan päässä virran keskiuomassa ettekä kuule tyrskyjen pauhinaa niitten juurella Mutta minä sanon teille - pankaa sanani mieleenne - jonain päivänä tulette karikkoiseen kapeaan uomaan, jossa koko elämän virta pirstoutuu kuohuiksi ja kohinaksi, vaahdoksi ja pauhuksi. Silloin joko pirstoudutte kivikossa atomeiksi, tai jokin iso laine nostaa teidät harjalleen ja kantaa tyynemmille vesille - joillaisilla minä nyt olen.”

“Miten kiihkeästi haluaisinkaan hetkittäin olla romaanihenkilö ja nähdä tämän oman elämäni jonkun hyvän, monitietoisen romaanikirjailijan silmin ikään kuin ulkoapäin; miten kaunis, eheä, viisas kertomus siitä ehkä voisikaan tulla; sen sijaan että nyt, tällä vajavaisella huomiokyvyllä varustettuna näen elämäni vain sisältäpäin, kehnosti hahmottuvana, oikullisena, fragmentarisena: pinnallisten ajatusten, äkillisten muistojen, yllättävien tekojen sekamelskana.Välillä riittäisi sekin, että minä olisin edes todentuntuinen kertomus, vaikkapa hyvä viihderomaani, jossa alku ja loppu, uskottavia ihmisiä ja tapahtumia.Jos edes olisin pamfletti tai rukouskirja, esseekokoelma, sarjakuva.Mutta ei.”