“Minun piti olla pieni ja sinun piti olla isompi kuin taivas.Entä jos minulla on ongelma käsieni kanssa, entä jos ne eivät osaa tehdä muuta kuin kuristaa?Sinä olet isompi kuin koko avaruus.Entä jos minä en osaa pitää sinusta huolta? Entä jos pudotan sinut hevosemme selästä ja menet rikki?Minä en halua, että sinä menet rikki.Tiedän, että olen sanonut tuhannet kerrat korvaavani sinulle vielä kaiken.En kai vain ikinä odottanut, että minulle tulisi siihen tilaisuutta.Ei taivasta voi korjata.Olet tuhannet kerrat vastannut minulle, ettei ole mitään korvattavaa.Luotin sanoihisi ja ajattelin, ettei mikään sinussa voi mennä rikki.Mutta minä kuulen, kuinka sinä itket. Ravintolan vessassa, suurissa joukoissa, perunoita pestessäsi, yöllä nukkuessasi.Miksi sinä itket Kissasisko? Onko jokin mennyt rikki?”

“Kylmä kallio, jota vasten paljaat jalkapohjamme painautuvat.Yö saa hiuksesi näyttämään mustilta, kuu värjää ihosi valkoiseksi.Meri on iso myrsky, jossa vain vanhat saavat leikkiä.Sinä valutat minut veteen ja kiedot luiset käsivartesi ympärilleni.Puolet minusta peittyy jo syvyyteen, mutta sinä pidät yhä kovaa kiinni.Painat siniset huulet korvalleni ja puhut.Mitä sinä sanot? Minä uppoan tähän leikkiin.Suola valuu silmistäni ja tiedän että kuulet ääneni.Sinä olet kaunis. Ota vastaan päivän valo.”

“-Kuinka kauan sinä odotat minua?-Niin kauan kuin on tarvis. En välitä siitä mitä isäni sanoo.-Entä jos joudun olemaan täällä, kunnes tulen vanhaksi ja hiukseni harmaantuvat?-Sitten tuon sinulle kävelykepin”

“Näyttämön varsinainen jännitys on siinä, että jokin voi mennä vikaan minä hetkenä hyvänsä. Minä hetkenä hyvänsä jokin lavalla voi särkyä tai kaatua; joku voi sotkea vuorosanansa, joku voi pilata valot, joku voi unohtaa korostuksensa tai repliikkinsä. Elokuvan katsominen ei koskaan herätä samaa pelokkuutta, koska lopputulos on aina valmis, ania sama ja aina eheä, mutta näytelmän katsominen herättää sitä usein, koska jokin voi mennä vikaan, ja silloin joutuu katselemaan myötähäpeisin tuntein miten näyttelijät takeltelevat ja kokoavat itsensä. Mutta toisaalta, kun on teatterisalin silkinpehmeässä pimeässä, sitä myös toivoo, että jokin menisi vikaan. Sitä haluaa koko sydämestään. Sitä tuntee lämpöä jokaista näyttelijää kohtaan, jonka hattu putoaa tai nappi irtoaa. -- Jos näkee virheen, joka jää muulta yleisöltä näkemättä, sitä tuntee oikein erityistä etuoikeuden tunnetta, aivan kuin olisi nähnyt vilaukselta sauman kätketystä alusvaatteesta, jostain todella yksityisestä.”

“Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen jokapäivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen asioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!”

“Rohkeat sanani eivät näyttäneet suututtavan tai järkyttävän häntä. Huomasin senkin, että arastelematon suorapuheisuus asiassa, joka oli hänen mielestään ollut sellainen, ettei siitä saanut puhua, olikin hänelle arvaamattoman mieluisaa ja vapauttavaa. Umpimieliset ihmiset toivovat usein paljon enemmän kuin avomieliset sitä, että heidän ajatuksistaan ja murheistaan keskusteltaisiin avoimesti. Ankarinkin stoalainen on lopultakin vain ihminen ja usein kiitollinen, jos joku rohkeasti ja hyvää tarkoittaen sukeltaa hänen "sielunsa hiljaiseen mereen".”

“No", sanoi Mummo katsoen häntä tutkivasti kasvoihin, "mikä Tarassa on hullusti? Mitä sinä salailet?"Scarlett katsoi teräviin vanhoihin silmiin ja näki, että hän voisi kertoa totuuden kyynelittä. Ei kukaan voinut itkeä Fointainen Mummon seurassa ilman hänen nimenomaista lupaansa."Äiti on kuollut", sanoi Scarlett soinnuttomasti.Hänen käsivarrellaan olevan käden ote tiukkeni, kunnes se nipisti, ja keltaisten silmien ryppyiset luomet värähtivät."Jenkitkö hänet tappoivat?""Hän kuoli lavantautiin. Kuoli - päivää ennenkuin minä tulin kotiin.""Älä ajattele sitä", sanoi Mummo ankarasti, ja Scarlett näki hänen nielaisevan. "Entä isäsi?""Isä - isä ei ole entisellään.""Mitä tarkoita? Anna kuulua. Onko hän sairas?""Järkytys - hän on niin kummallinen - hän ei ole -""Älä käytä minulle puhuessasi sellaisia sanontoja kuin että hän ei ole entisellään. Tarkoitatko, että hän on mennyt sekaisin päästään?"Oli helpottavaa kuulla totuus noin peittelemättömänä. Miten kiltti Mummo Fontaine olikaan, kun ei osoittanut sellaista myötätuntoa, joka olisi pannut itkemään.”