“Oli vielä paikkoja ja asioita jotka halusin nähdä ja kokea, eikä minulla ollut mitään syytä antaa periksi ja jättää niitä elämättä, kun kerran kondistakin vielä riitti. Olin vain istunut alas liian pitkäksi aikaa, harhautunut miettimään epäoleellisuuksia ja kadottanut siten punaisen langan. Niin yksinkertaista se joskus on.”

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

“Me oltiin yhdeksäntoista.”“Sun oli vielä pakko saada mut, Niklas.”“Ja ne puut.”“Puhutaan pieniä helppoja asioita.”“Joskus nämä oli helppoja.”“Tule vähän lähemmäs.”

“Aamulla kuningattarella oli vähän nuhaa, ja koska sovittuja tapaamisia ei ollut, hän sanoi olevansa ehkä vilustunut ja jäi vuoteeseen. Se ei ollut hänelle tyypillistä eikä myöskään totta, hän sanoi sen oikeastaan vains siksi että saisi jatkaa lukemista.”

“Sydäntä särkevää oli nähdä tämän pienen lapsiraukan, joka ei ollut vielä kuudenkaan vanha, talvipakkasessa vanhojen rikkinäisten ryysyjensä verhoamana, väristen lakaisevan katua jo ennen päivän koittoa, suunnaton luuta pienissä punaisissa kätösissään ja kyynel silmäkulmassa.”

“Notkolle painunut sohva, jolla he istuivat, suuri, korkea kirjoituspöytä ja äidin hauras, leikkauksilla koristettu tuoli sen edessä, hylly, jonka lokerot olivat vielä täynnä hänen hienolla käsialallaan kirjoitettuja papereita, kulunut matto - kaikki, kaikki oli samanlaista kuin ennen, vain Ellen puuttui, Ellen ja hänen vieno sitruunan ja rautayrtin tuoksunsa ja vinojen silmiensä hellä katse. Scarlett tunsi tuskan vihlaisevan sydäntään, niinkuin syvän haavan turruttamat hermot olisivat alkaneet jälleen elää. Hän ei saanut antaa niiden herätä nyt. Hänellä oli edessään koko loput elämäänsä, jolloin niitä saisi kivistää, mutta ei nyt!”