“Tunnen olevani kuin hattaranekku: sokeria ja ilmaa. Jos minua puristaa niin minusta tulee pieni, etovaa kosteutta tihkuva punertava mytty.”

“-Kuinka kauan sinä odotat minua?-Niin kauan kuin on tarvis. En välitä siitä mitä isäni sanoo.-Entä jos joudun olemaan täällä, kunnes tulen vanhaksi ja hiukseni harmaantuvat?-Sitten tuon sinulle kävelykepin”

“Minusta tuntuu hyvältä nähdä luuni. Pidän siitä että näen ja tunnen ne. Kun minun ja luitteni välillä on liikaa lihaa, tuntuu kuin jotenkin etääntyisin itsestäni. Ymmärrätkö?”

“Älä vaikene erheellisestä säälistä ja hellyydestä häntä kohtaan, sillä usko minua, Hester, vaikka hänen pitäisi laskeutua alas ylhäisestä asemasta ja seistä tuossa vierelläsi häpeäsi jalustalla, niin parempi sekin kuin salassa kantaa syyllistä sydäntä läpi koko elämän.”

“Nixdorf, jos ihmisellä on todella tärkeä työ, niin ei tarvitse nukkua kuin kaksikymmentä minuuttia yössä.”

“Mutta onko mitään niin itsepäistä kuin nuoruus? Onko mitään niin sokeata kuin kokemattomuus? Molemmat vakuuttivat, että oli jo tarpeeksi suuri ilo saada katsoa herra Rochesteria, katselipa hän minua tai ei ja ne lisäsivät: "Kiiruhda! Kiiruhda! Ole hänen kanssaan silloin kuin voit, sillä jo muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua olet erotettu hänestä ainiaaksi!" Sitten tukahdutin mielessäni heräävän kauhun tunteen, jota en halunnut omaksua enkä vaalia, ja riensin eteenpäin.”