“Vaikk' oot kallis, armahin, mulle, kunnia kuitenkin kalliimpi on.' Se on varsin sattuvasti sanottu, eikö olekin? Ainakin paremmin kuin mitä pystyisin itse keksimään tällä hetkellä. Sillä minä rakastan sinua, Scarlett, huolimatta siitä, mitä sanoin sinulle sinä iltana vain kuukausi sitten porraspylväikössä istuessamme."Rhettin venyttävä ääni oli hyväilevä, ja hänen kätensä, lämpimät, voimakkaat kädet, liukuivat ylös pitkin Scarlettin paljaita käsivarsia. "Rakastan sinua siksi, että olemme niin samanlaiset, luopioita molemmat ja itsekkäitä heittiöitä. Me emme kumpikaan välitä vähääkään siitä, vaikka koko maailma syöksyisi hornan kitaan, kunhan oma olomme vain on turvattu ja mukava.”

“-Kuinka kauan sinä odotat minua?-Niin kauan kuin on tarvis. En välitä siitä mitä isäni sanoo.-Entä jos joudun olemaan täällä, kunnes tulen vanhaksi ja hiukseni harmaantuvat?-Sitten tuon sinulle kävelykepin”

“Kuinka kauan kestää oppia tuntemaan toinen? Onko se edes mahdollista? Tai tarpeellista? Tunsinko edes itseäni kokonaan, vai kuvittelinko vain tiselleni ominaisuuksia, joita kohti yritin pyrkiä? Ehkä. Mitä todelliset ominaisuuteni olivat? Humahdin kysymyksineni kummalliseen tyhjyyteen. Mikä minä olin, jos en edes itse tuntenut itseäni? Tunsin olevani jatkuvassa muutoksen myllyssä, jauhautuvani pieniksi osiksi, sirpaloitunut ja hajallaan pitkin itseäni. Tämä minä, jonka nyt tunsin, ei ollut se jonka halusin tuntea. Halusin visusti kätkeä tämän rääpäleen, halusin olla taas oma itseni. Vakuutin itselleni, että olin upea ja ihana, mutta sillä rääpäleellä oli niin läpitunkeva ääni.”

“Rohkeat sanani eivät näyttäneet suututtavan tai järkyttävän häntä. Huomasin senkin, että arastelematon suorapuheisuus asiassa, joka oli hänen mielestään ollut sellainen, ettei siitä saanut puhua, olikin hänelle arvaamattoman mieluisaa ja vapauttavaa. Umpimieliset ihmiset toivovat usein paljon enemmän kuin avomieliset sitä, että heidän ajatuksistaan ja murheistaan keskusteltaisiin avoimesti. Ankarinkin stoalainen on lopultakin vain ihminen ja usein kiitollinen, jos joku rohkeasti ja hyvää tarkoittaen sukeltaa hänen "sielunsa hiljaiseen mereen".”

“Vaikka koko maailma vihaisi sinua ja pitäisi sinua pahana, mutta omatuntosi hyväksyisi sinut ja vapauttaisi sinut syytöksistä, et olisi vailla ystävää.""En, tiedän että voisin hyväksyä itseni, mutta se ei riitä! Jos muut eivät rakasta minua, kuolen mieluummin kuin elän - en jaksa kestää yksinäisyyttä ja vihaa, Helen. Katsohan, saadakseni osakseni hiukan rakkautta sinun tai neiti Templen tai jonkun muun rakastamani ihmisen taholta antaisin mielelläni vaikka katkaista käteni, tai antautuisin härän puskettavaksi, tai asettuisin seisomaan potkivan hevosen taakse, niin että se voisi iskeä kavioillaan rintaani -""Vaikene jo, Jane, sinulla on liian suuret luulot ihmisten rakkaudesta. Olet liian kiihkeä, liian raju. - -”

“Älä vaikene erheellisestä säälistä ja hellyydestä häntä kohtaan, sillä usko minua, Hester, vaikka hänen pitäisi laskeutua alas ylhäisestä asemasta ja seistä tuossa vierelläsi häpeäsi jalustalla, niin parempi sekin kuin salassa kantaa syyllistä sydäntä läpi koko elämän.”