“Voi Scarlett, sinä olet huono valehtelemaan! Niin, elämässä on nyt loistoa - eräänlaista. Siinähän vika juuri onkin. Entisissä ajoissa ei ollut loistoa, mutta niissä oli suloa, kauneutta, hiljaista taikaa.”

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

“Sinikka ei usko, että sellaista edes voi olla olemassa kuin L-vika, vaikka Osku sanoo, että hänen veljellään, sillä kuolleella, oli. Kuolleen veljen L-viasta puhuminen saa aikaan omituisen assosiaation, että veljen kuolema johtui L-viasta. Mikä ei tietenkään ole totta, mutta Osku ei halua ottaa mitään riskejä.”

“Notkolle painunut sohva, jolla he istuivat, suuri, korkea kirjoituspöytä ja äidin hauras, leikkauksilla koristettu tuoli sen edessä, hylly, jonka lokerot olivat vielä täynnä hänen hienolla käsialallaan kirjoitettuja papereita, kulunut matto - kaikki, kaikki oli samanlaista kuin ennen, vain Ellen puuttui, Ellen ja hänen vieno sitruunan ja rautayrtin tuoksunsa ja vinojen silmiensä hellä katse. Scarlett tunsi tuskan vihlaisevan sydäntään, niinkuin syvän haavan turruttamat hermot olisivat alkaneet jälleen elää. Hän ei saanut antaa niiden herätä nyt. Hänellä oli edessään koko loput elämäänsä, jolloin niitä saisi kivistää, mutta ei nyt!”

“Mutta onko mitään niin itsepäistä kuin nuoruus? Onko mitään niin sokeata kuin kokemattomuus? Molemmat vakuuttivat, että oli jo tarpeeksi suuri ilo saada katsoa herra Rochesteria, katselipa hän minua tai ei ja ne lisäsivät: "Kiiruhda! Kiiruhda! Ole hänen kanssaan silloin kuin voit, sillä jo muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua olet erotettu hänestä ainiaaksi!" Sitten tukahdutin mielessäni heräävän kauhun tunteen, jota en halunnut omaksua enkä vaalia, ja riensin eteenpäin.”

“-Hän vei pyydetyt lunnaat, mutta hänet ripustettiin joka tapauksessa.-Hirtettiin, Ami. Isäsi ei ollut kuvakudos.”