“Tallustelin eteenpäin enkä noudattanut mitään erityistä suunnitelmaa, vaan luotin siihen, että Kaitselmus panisi oikeat sanat suuhuni, kun sellainen hetki koittaisi; sillä mä olin pannut merkille, että Kaitselmus pani mulle aina oikeat sanat suuhun, kunhan annoin sen puuhailla omin päin.”

“Silloinko sen vasta tietää että selviää? Kun on selvinnyt jo?”

“Vesi tai ilma, ei elementillä ole merkitystä vaan sillä, että maa jää taakse ja edessä on ääretön sini.”

“- No haluatko sä ylipäätään tehdä mitään?- Enpä kai.- Kai sä haluat käydä jossain, nähdä ihmisiä?- Emmä oikeestaan. Ei mulla ole kenellekään mitään asiaa. Ei oo mitään puhuttavaa kenellekään. Mitään puhuttavaa ei ole, kun ei näe ketään, tee mitään, käy missään.- Pitäiskö sit käydä jossain ja tehdä jotain?- Miks?- No että olis jotain puhuttavaa.- Mut emmä tiedä, haluanko mä puhua kenenkään kanssa. Miks mä puhuisin?”

“Mutta onko mitään niin itsepäistä kuin nuoruus? Onko mitään niin sokeata kuin kokemattomuus? Molemmat vakuuttivat, että oli jo tarpeeksi suuri ilo saada katsoa herra Rochesteria, katselipa hän minua tai ei ja ne lisäsivät: "Kiiruhda! Kiiruhda! Ole hänen kanssaan silloin kuin voit, sillä jo muutaman päivän tai korkeintaan muutaman viikon kuluttua olet erotettu hänestä ainiaaksi!" Sitten tukahdutin mielessäni heräävän kauhun tunteen, jota en halunnut omaksua enkä vaalia, ja riensin eteenpäin.”

“Suomenkielinen termi lapsentahtinen sormiruokailu viittaa konkreettisemmin siihen, miten kiinteän ruoan syöminen tapahtuu. Aikuisen toteuttaman lusikalla ruoan suuhun syöttämisen sijaan vauva tai lapsi itse syöttää itseään, omin käsin tai itse aterimia pitelemällä ruokaa edestään poimien. Lapsentahtisuus korostaa sitä, että kontrolli on lapsella: hän syö juuri sen verran kuin häntä huvittaa ja hänen luotetaan itse tietävän mitä ja kuinka paljon hänen tarvitsee syödä. Vanhemman tehtävä on tarjota terveellistä ravintoa - sekä maidon että kiinteän ruoan muodossa - useita kertoja päivän aikana.”