“Ennakolta ehkäisevän mielenterveystyön ja psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon kannalta keskeinen merkitys varsinkin tuon kaikkein laajimman ja käytännössä tärkeimmän neuroosiryhmän, eli ahdistuneisuusneuroosien synnylle on kuitenkin lapsen osaksi tullut kohtelu. Sillä tarkoitan kokonaisvaltaisesti kaikkea sitä puhuttelua ja käyttäytymistä jonka aikuiset, lähinnä tietysti lapsen omat vanhemmat, kohdistavat lapseensa jokapäiväisessä perhe-elämässä. Jos se on rakkaudellista, lapsella ei ole mitään hätää. Mutta jos kohtelulle on leimaa-antavana piirtenä eri muodoissa ilmenevä rakkaudettomuus, joko paljaana tai salakavalasti naamioituna, -- selvästi ja avoimesti ilmaistusta vihasta puhumattakaan -- on lapsen mielenterveys heti vaarassa.”

“Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen jokapäivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen asioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!”

“Lapsi pelästyy joka kerta äidin moittiessa häntä kovin sanoin ja tylysti. Myöhemmin aikuisena hän kuulee äidin äänen lähes joka paikassa missä virheen tekeminen ylipäätänsä on mahdollista, esimerkiksi työssään konttorissa, pankissa, liikkeessä. Lopuksi hän ei tule ajatelleeksikaan, että hänen painajaisenaan on hänen äitinsä ääni, jonka kylmä ja vihainen sävy aina pelästyttää häntä perinpohjin koska se kertoi rakkauden puutteesta. Kaikki tietoiset ajatukselliset yhteydet äitiin ovat kadonneet. Aikuisella on jäljellä vain vaikeasti kuvattavissa oleva ahdistus ja avuttomuus. Tuo "epämääräinen ahdistus" on jokaiselle neruoosipotilaalle tuttu. Se on maailman ehkä tunnetuin oire. Sen alkuperä on psykiatriassa saanut "länsimaisen psykiatrian suuren valheen" vuoksi väärän ja keinotekoisen selityksen.Jotkut yksittäiset kohteluvirheet, kuten se että kodin siisteyteen kiinnitetään kohtuuttoman suurta huomiota, eivät ole ratkaisevia kotivammaisuuden synnylle. Edellämainitussa esimerkissä ratkaisee äidin moitteiden luonne, siitä ilmenevä vihamielinen ja ärtyisä äänensävy, yleinen ankaruus ja rakkaudettomuus, jotka aina tulkitaan hylkäämiseksi eli lapsen koko olemassaoloa uhkaavaksi vaaraksi. Tämä voidaan sanoa toisinkin: Kaikki ne kohteluvirheet joilla lapsen ihmisenä olemisen oikeudet kielletään, ovat vaarallisia. Pitääkseni esitykseni käytännön tasolla luettelen "kummituksia" vielä kerran tarkemmin. Niitä ovat: -Hylkääminen eli "ei omana" pitäminen -Helveksittavaksi tai arvottomaksi leimaaminen -Häpäiseminen ja nolaaminenLopullisessa analyysissä paljastuu se perusvika, johon aina palataan: lapsena koettu rakkauden puuttuminen tai sen ilmeinen vajaavuus on aina muodossa tai toisessa kotivammaisuuden pettämätön tunnusmerkki. Se viriää yhtenään joka tilanteessa, vähäisenkin tehtävän epäonnistuessa, kömmähdyksen sattuessa tai arvostelun kohteeksi jouduttaessa, loputtomattomiin. Ajatuksena se saa muodon: "Tämän jälkeen he eivät enää välitä minusta!" Lapsen pelästymisen lähes murskaava voima perustuu siihen, että sen juuret ulottuvat mitä suurimmalla julmuudella lapsuuden eksistenssiin, olemassaolon perustaan. Siihen kätkeytyy näet lapselle suoranaisesti tuhoa ennustava, mutta jotakuinkin hahmottomaksi jäävä ajatus, jonka lapsi on sanattomasti aavistanut: "Emme välitä sinusta, oikeastaan haluaisimme vapautua sinusta!"Tämä on ymmärrettävästi lapselle, joka palavasti haluaisi olla isän ja äidin oma, kauhistuttava viesti, varsinkin koska se on tullut nimenomaan turvahenkilöiden taholta. Siihen liittyvä emootio onkin kaikkein raskaimpia ja saa aivojen koko työkoneiston hälytystilaan. Kun se lisäksi toistuu koko lapsuuden aikana lukemattomat kerrat ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, on selvää, että se varjostaa aikuiseksikin kasvaneen ihmisen elämää kaikissa merkittävissä ihmissuhteissa: ystävyydessä, työelämässä ja aivan erityisesti avioliitossa ja rakkauselämässä. Se pakottaa ihmisen mitä syvimpiin nöyryytyksiin: "Olen valmis mihin tahansa kunhan vain saan olla... kunhan minua ei hylätä!"Tällä tavalla syntyy se elämänlaatu jota pidämme kotivammaisuudelle ominaisena. Se on yleistä hajanaisuutta, kotivammainen ei pysty aikuisenakaan antamaan oikeita vastauksia elämän haasteisiin. Pienetkin aikuisen elämän esiin tulevat haasteet panevat välittömästi liikkeelle muistivammojen aiheuttamia "vääriä" emottioita, hälyytyksiä, jotka rajoittavat ja tukahduttavat hänen valintojaan. Ne merkitsevät jatkuvaa rasitetta ja johtavat vähitellen uupumukseen.Emootiot ovat näet aina vikkelämpiä kuin järki. Ihmiset itse kuvaavat tätä voimattomuuttaan tähän tapaan: "Tiedän että tämä on järjetöntä, mutta en voi sille mitään!"Kaiken tämän lisäksi löytyy valtavat määrät tiedostamatonta, mutta osittain myös selvästi miellettyä katkeruutta niitä i”

“Tilastomiehet ovat väittäneet, että ihmisen koti on kaikkein vaarallisin ympäristö tapaturmariskien kannalta. Niin saattaa ollakin. Varhaisen psyykkisen vammautumisen kannalta se ainakin on kaikkein tärkein. Sen havainnollistaminen ja todistaminen onkin kaikkein tämän kirjoitukseni varsinainen tarkoitus.Kokemukseni ja havaintoni osoittavat näet, että ilmeisesti tarvitaan vain lapsestaan kiinnostumaton ja välinpitämätön äiti ja/tai ärtyisä, joka suhteessa lapseensa tyytymätön isä, niin on jo oikeus olla hienokseltaan huolissamme perheessä kasvavien lasten tulevan mielenterveyden puolesta. Kehotanpa vain tarkkailemaan väkijoukossa ja valintamyymälöissä pienten lasten kasvoja ja heidän katseitaan. Mikä vastakohta onkaan hyväntuulisten ja veitikkamaisten terveiden lasten ja noiden ilmeettömien, jo uhan alla elävien lasten välillä. Entä koululaiset? Peruskoulun ala-asteen opettajat kertovat, että keskimäärin joka viides syksyllä kouluun tuleva ekaluokkalainen on jo selvästi häiriintynyt, joko levoton ja agressiivinen tai sameakatseinen ja poissaoleva.Voimme vain aavistaa minkälainen kasvuympäristö on maamme n. 200 000:n alkoholin suurkuluttajan perheissä sekä siellä, missä harrastetaan perheväkivaltaa ja missä lapsi joutuu tavallaan vasaran ja alasimen väliin.”

“Vesi tai ilma, ei elementillä ole merkitystä vaan sillä, että maa jää taakse ja edessä on ääretön sini.”

“Mä olen onnellinen. En koko ajan. En sillä tavalla niin kun monet ihmiset on, ne kasvaa turvallisessa kodissa ja käy koulua ja harrastaa ja menee naimisiin turvallisissa häissä saman kylän tytön kanssa ja niillä on oma pieni pesä. Oma kupla jossa ne on onnellisia. Mutta ne ei tiedä muusta. Mä en ole sillä tavalla kesto-onnellinen. Mieluummin mä olen onneton ja tiedän enemmän maailmasta.”