“Minusta tuntuu hyvältä nähdä luuni. Pidän siitä että näen ja tunnen ne. Kun minun ja luitteni välillä on liikaa lihaa, tuntuu kuin jotenkin etääntyisin itsestäni. Ymmärrätkö?”

“Tunnen olevani kuin hattaranekku: sokeria ja ilmaa. Jos minua puristaa niin minusta tulee pieni, etovaa kosteutta tihkuva punertava mytty.”

“Miten kiihkeästi haluaisinkaan hetkittäin olla romaanihenkilö ja nähdä tämän oman elämäni jonkun hyvän, monitietoisen romaanikirjailijan silmin ikään kuin ulkoapäin; miten kaunis, eheä, viisas kertomus siitä ehkä voisikaan tulla; sen sijaan että nyt, tällä vajavaisella huomiokyvyllä varustettuna näen elämäni vain sisältäpäin, kehnosti hahmottuvana, oikullisena, fragmentarisena: pinnallisten ajatusten, äkillisten muistojen, yllättävien tekojen sekamelskana.Välillä riittäisi sekin, että minä olisin edes todentuntuinen kertomus, vaikkapa hyvä viihderomaani, jossa alku ja loppu, uskottavia ihmisiä ja tapahtumia.Jos edes olisin pamfletti tai rukouskirja, esseekokoelma, sarjakuva.Mutta ei.”

“Ihmisen tekemä sateliitti ei toki ollut kuu tai tähti eikä mikään muukaan taivaankappale, joka kulkee kiertoradallaan niin kauan, että se tuntuu meistä maalliseen aikaan sidotuista kuolevaisista ikuisuudelta. Se onnistui silti pysymään taivaalla jonkin aikaa ja liikkui taivaankappaleiden läheisyydessä ikään kuin se olisi koemielessä saanut luvan tulla niiden ylevään seuraan”

“Rohkeat sanani eivät näyttäneet suututtavan tai järkyttävän häntä. Huomasin senkin, että arastelematon suorapuheisuus asiassa, joka oli hänen mielestään ollut sellainen, ettei siitä saanut puhua, olikin hänelle arvaamattoman mieluisaa ja vapauttavaa. Umpimieliset ihmiset toivovat usein paljon enemmän kuin avomieliset sitä, että heidän ajatuksistaan ja murheistaan keskusteltaisiin avoimesti. Ankarinkin stoalainen on lopultakin vain ihminen ja usein kiitollinen, jos joku rohkeasti ja hyvää tarkoittaen sukeltaa hänen "sielunsa hiljaiseen mereen".”

“‎...minun mielestäni nykyinen teatteri vain pelkkää rutiinia, ennakkoluuloa. Kun esirippu nousee ja nuo suuret kyvyt, pyhän taiteen papit ja papittaret, esittävät kolmiseinäisessä huoneessa iltavalaistuksessa miten ihmiset syövät, juovat, rakastavat, kävelevät, miten kantavat pukuaan, kun he halpahintaisista kuvaelmista ja korulauseista koettavat onkia esiin moraalia — pientä, helppotajuista, kotioloissa tarvittavaa moraalia, kun minulle tuhansien eri muunnosten muodossa tarjotaan aina vain yhtä ja samaa, yhtä ja samaa, yhtä ja samaa — niin minä juoksen pakoon, juoksen pakoon kuin Maupassant Eiffel-tornia, joka pusersi hänen aivojaan lattaudellaan.”