“Näinä päivinä ei voi tehdä muutakuin jättää työnsä, nousta ja kulkea harjulla,ulvoa runoja päin idän ja lännen tuuliayli alhaalla kaikuvan kedon, jolla on kullerot kukkineet.Joku, joka sattuu kuulemaan ja luulee hulluksi, on vihdoinkin oikeassa.”

“Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen jokapäivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen asioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!”

“Työn määränpäänä olkoon, että jok'ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.”

“Me rakennamme ympärillemme korkeita muureja, joilla suojelemme itseämme tuskallisilta tosiasioilta, koska emme ole oppineet elämään niistä tietoisina. >>Miksi meidän muka pitäisi?>> Joku ehkä kysyy. >>Menneet ovat menneitä. Miksi niitä pitäisi pohtia?>> Vastaus on monitahoinen. Meitä lapsuuden historialta suojelevan muurin takana seisoo nimittäin edelleen se hyljeksitty lapsi, joka me olimme ja joka kauan sitten hylättiin ja petettiin. Hän toivoo meiltä suojaa, ymmärtämystä ja vapautusta eristyneisyydestään, yksinäisyydestään ja sanattomuudestaan. Tuo lapsi on jo kauan kaivannut meiltä ymmärrystä, kunnioitusta ja kiintymystä. Hänellä ei kuitenkaan ole pelkästään tarpeita, jotka meidän tulisi tyydyttää. Hän tarjoaa meille myös lahjaa, jota ilman me emme voi elää täydesti, jota emme voi ostaa emmekä hankkia mistään muualta kuin häneltä, tältä itsessämme olevalta lapselta. Se lahja on totuus, joka vapauttaa tuhoisien käsitysten ja vakiintuneiden valheiden vankilasta, ja lopulta myös turvallisuus, jonka uudestaan saavutettu eheys suo. Lapsi odottaa vain, että me suostuisimme lähestymään häntä ja purkamaan muurit hänen avullaan. Sitä eivät monet ihmiset tiedä.”

“Nuoren ihmisen on murrosiässä ensin hylättävä kaikki, mikä hänelle siihen asti on ollut rakasta, jotta hän voi rakentaa uudet arvot. Samoin Friedrich Nietzsche, joka ei koskaan ollut kokenut puberteetin kapinaa ja joka 12 vuotiaana oli kirjoittanut sovinnaisia ja pikkuvanhoja merkintöjä päiväkirjaansa, ryhtyy nyt 25 vuotiaana hyökkäämään hänelle aiemmin arvokasta kulttuuria vastaan, alkaa pilkata sitä, vääristellä sitä absurditeettiin asti. Eikä hän tee sitä aikuistumassa olevan nuoren ihmisen keinoin vaan filologin ja filosofian professorin pitkälle kehittyneen älyn asein.On aivan selvää, että tällä kielellä on voimaa ja että se tekee vaikutuksen.”

“Emme arvuuttele tulevaa ja jälkemme haalistuvat nopeasti. Olemme vain ja kuuntelemme toistemme hiljaisuutta. Yhdessä muistamme joka päivä vähemmän. (s. 58)”